
AURINGON VOIMA
Auringossa on valtavasti voimaa, ja se onkin maapallon tärkein energianlähde. Auringon säteily on elämälle välttämätöntä, ja sillä on merkittäviä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia.
Varmasti useimmat meistä Pohjolan asukeista odottavat pitkän ja pimeän talven jälkeen kesää ja sen mukanaan tuomaa valoa ja lämpöä.
Vaikka aurinkoon yleisesti liitetyt mielikuvat ovatkin positiivisia, se asettaa kuitenkin myös joitakin haasteita muun muassa oleskelu-, työ- ja asumisviihtyvyydelle. Aurinko säteilee maahan jatkuvasti energiaa yli 10 000-kertaisen määrän verrattuna tuottamaamme ja kuluttamaamme energiaan.
Erityisesti sisätilojen liiallinen lämpeneminen on iso ongelma myös Suomen leveysasteilla, ja toki myös keskikesän paahtava aurinko tekee patioista- ja terasseista tukalan kuumia paikkoja oleskella.
RATKAISU
Näihin ongelmiin ratkaisu on toimiva aurinkosuojaus.
Esimerkiksi sisätilojen liiallista lämpenemistä ei ole järkevää ja energiatehokasta ensisijaisesti ratkaista koneellisella viilennyksellä. Sen sijaan, että puhallettaisiin kylmää ilmaa liiaksi lämmenneisiin tiloihin, on järkevämpää toimivan aurinkosuojauksen avulla estää tiloja ylipäänsä lämpenemästä liikaa.
Oikein toteutetulla nykyaikaisilla aurinkosuojausratkaisuilla voidaan säästää merkittävästi jäähdytys-, valaistus- ja lämmitysenergiaa sekä lisätä asumismukavuutta.
Myös parvekkeista, patioista ja terasseista saadaan hyvin valituilla aurinkosuojilla miellyttäviä tiloja kesän kuumimpinakin päivinä. Paahtavalta auringolta suojaavan varjon lisäksi ne antavat suojaa myös kesän sateilta. Samat tuotteet takaavat viihtyvyyden niin sisällä kuin ulkonakin, satoi tai paistoi!
TOTEUTUS
Puhuttaessa aurinkosuojaratkaisuista ne jaetaan yleensä karkeasti kahteen luokkaan; sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin aurinkosuojiin.
Ulkopuoliset aurinkosuojat ovat tietenkin nimensä mukaisesti erityisesti ulkotilojen kuten terassien suojia, mutta ne ovat myös tehokkain keino rakennusten sisätilojen aurinkosuojauksessa. Ne varjostavat ja pysäyttävät lämpösäteilyn hyvissä ajoin rakennuksen ulkopuolelle ja näin suora lämpösäteily ei pääse edes ensimmäisestä lasipinnasta läpi sisätiloihin. Nykyään ulkopuoliset aurinkosuojat varustetaan hyvin usein automaattiohjauksella, joka takaa sen, että aurinkosuojat ovat aina oikeassa asennossa. Tämä puolestaan mahdollistaa optimoidun energiatehokkuuden. Ulkopuolisista aurinkosuojista yleisimpiä ovat esimerkiksi erilaiset markiisit, screenkaihtimet ja julkisivusälekaihtimet.
Sisäpuoliset aurinkosuojat ovat monille se tutumpi vaihtoehto, sillä varmasti lähes jokainen meistä on ollut tekemisissä tämän kategorian klassisimman tuotteen eli perinteisen sälekaihtimen kanssa. Sisäpuoliset aurinkosuojat toimivat myös sisätilojen valaistuksen säätelyssä, häikäisynestossa ja talvella parhaimmillaan käänteisesti auttaen pitämään lämpöä sisäpuolella estäen sen haihtumista ikkunoiden kautta. Perinteisen sälekaihtimen lisäksi yleisimpiä sisäpuolisia aurinkosuojia ovat erilaiset rullaverhot, pystylamellikaihtimet ja pliseekaihtimet.